Vapaus

Kiitollisuusharjoituksessa tärkeäksi sanaksi on tullut Vapaus. Olen kiitollinen Vapaudestani. Nyt meille tapahtuu merkityksellistä asioita. Sisältä ja ulkopuolelta pulppuaa vanhaa tukahdetettua kiukkua, häpeää, turvattomuutta ja pelkoa. Maailmassa myllertää ja jokainen käy läpi havahtumisen aikaa.
Tulee tunteita syvältä sielutasolta, jota olemus kantaa. Näitä syviä tunteita käymme uudelleen läpi. Jos on paljon tunne taakkaa, voi tämä aika olla todella kiduttavaa. Onneksi Nyt hetkessä voimme muuttaa menneisyyttä ja tulevaa.

Olen pitänyt vapautta itsestäänselvyytenä. Kuitenkin näen eritavoin maailmassa vapauden riistoa. Olen huomannut, miten yleistä se on naisille. HarviNaista, miten voin naisen kehossa kulkea ja ilmentää itseäni vapaasti.
Femiininen vapaus ilmentyy kehon ja tunteiden ilmaisun tuella. Kautta aikojen naisen vapautta on riistetty. On rajoitettu ilmaisua. Hallittu lakien ja uskontojen mukaan. Rajoitettu äänestystä ja omistamista. Ennen ei Ollut omaa oikeutta kehon, lapsiin, kotiin, työhön tai rahaan. Rajoitettu kosketusta ja tulla Kosketetuksi.
Onneksi näin ei Enää ole. Vai onko? Onko meillä vielä vanhoja Tiedostamattomia rajoitteita, kontrolleja ja uskomuksia, Joiden on nyt aika paljastua ja uudistua.

Kun on vapautta riistetty ja rajoitettu , ei osaa tai ymmärrä sitä itselleen vaatia, alistuu. Ei ymmärrä, mitä vapaus merkitsee, koska On unohtanut. Pitää sitä Normina, ei uskalla kyseenalaistaa. Pelko On solumuistissa. Vapaudenriistäjä on meissä sisäisenä ja ilmentyy ulkoisena. Siksi se on niin kipeää ja kätkössä itseltään. Häpeä ITSEN UNOHTAMISESTA. Pelko oman itsen ilmaisemisesta. Itsekontrollista yrittää hallita elämäänsä, ilman vapautta. Pelko toisten tuomiosta. Tuomitseekin itsensä. Rajoittaa omaa vapautta ja antaa toisten laatia vapauden säännöt.

Nyt On Vesimiehen aika ja se hallitsee Ilma Elementtiä. Tutustumme ilmaelementtiin sekä uudistamme ymmärrystämme.
🎈 Käymme läpi mielenmalleja ja mielenterveyttä.
🎈 Kehitämme uusia tapoja tallettaa tuuli- ja värähtely energiaa.
🎈 Tutustumme ääniAaltoihin ja värähtelyllä hoitamiseen.
🎈 Luomme uusia matkustus- ja viestintä tapoja.
🎈 Melusaaste ja säteily tulee ymmärretyksi.
🎈 Tilojen ilma ja ilmapiirit tulee puhdistetuksi.
🎈 Ilman kautta tulevat haasteet avaavat ymmärrystämme.
🎈Tutustumme hengitystekniikoihin ja hengen liikkeeseen kehossamme.
🎈Avaudumme tuoksujen ja hajuaistin antamiin singnaaleihin.

Koska Vesimiehen vastapari =Leijona. On oltava Oman Itsen Hallitsijoita. Oma valtakunta= oma elämä. Oma voima on otettava halutuun. Muistettava kuka minä olen. Tutustuttava tunne ja mielen työskentelyyn tututuaksemme itseemme. Tutustuttava kehomme ja aistiemme viisauteen.
Pidettävä huoli omasta valtakunnasta, maasta ja vapaudesta.
Suomen Leijona vaakuna= meille muistijälkenä ja symbolina oman voiman tärkeydestä. Oman vapauden merkityksestä.
Leijonan voima ilmentyy itsen ilmaisuna. On:
Uskallettava tuntea.
Kokea oma keho.
Sallia kosketus ja koskettaa.
Vapauttaa itsemme kontrollin kahleista.
Sallia vapaasti ilmaista feniinistä olemustamme.

Miesten on löydettävä oma femiininen puolensa ja annettava sen vapautua. Naisen on uskallettava olla se joka hän on. Vain niin voimme tasapainottaa vinoutuneet osamme. Olla aidosti vapaita. Hengittää ja antaa hengen virrata.
Sofiavalo ( viisaus=Sofia), joka on jokaisella sisäisyydessä. Sofiavalon on aika tulla vapaaksi. Maailmassa on syntymässä vapaus tuntea ja yhdistyä kehollisuuteen. Omaan vapauteen Ilmaista Itseä. Jakaa omat lahjat maan ja ihmisten käyttöön. Koskettaa ja tulla Kosketetuksi.
Syksyn raikkaita tuulia.
Mira

Julkaistu kategoriassa

Kirjoita kommentti





Liity Valokehon listalle!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Hoitohuone Valokeho logo

Ole yhteydessä!

Haluatko tietää lisää koulutuksista, hoidoista tai meditaatiosta? Kysy rohkeasti!

VALOKEHO
Uusi osoite : Polttolinja 37, Tahkonkaari Kuokkala/Jyväskylä

Sisäänkäynti Tahkonkaarelta. Kuokkalan kirkon vieressä on pieni puisto. Valokeho on puistoa vastapäätä Tahkonkaarella.

Polttolinjalla on 4 tunnin  kiekkopaikkoja.

mira@valokeho.fi
050 402 4468