Skip to content

Syvin Tietoisuutemme


Marraskuun Uuden Kuun aika herättää minut jo varhaisella. Päässä alkaa juoksemaan ajatus, nytkö on aika kirjoittaa blogiin. Olen siirtänyt kirjoitusta aina jonkun tekosyyn varjolla.
Aikomuksenani oli kirjoitaa tänne säännöllisesti, mutta ensin on työskenneltävä, oivallettava ja koettava että on jaettavaa.
Huomaan myös pohtivan mitä uutta kirjoittaisin, jotta en toistaisi jo jossain kirjoitettua. Omat ennakkokäsitykset ovat mielen esteenä kirjoituksille, osaanko oikean sanajärjestyksen sekä huomaanko kirjoitusvirheet. Pelot ja häpeä estää kaiken luomisen ja uskalluksen astua seuraava askel.

Pimeä aika nostaa tietoisuuteen sen mikä on kätkettynä. Pidän sitä myös oman Syvimmän Tietoisuuden esiintulona. Pimeys on väärin ymmärretty, koska siihen liitetään usein pahuus.
Yang ja Yin, Maskuliinin ja Feminiininen, Valo ja Pimeys, Korkein Tietoisuudentaso ja Syvin Tietoisuudentaso… Maaplaneetalla kaikessa on tämä upea yhdistymä.

Yön Viisaus on unennäkijä, joka harjoittelun kautta on alkanut ymmärtämään unimaailmaansa. Omassa matkassani itseeni, pidän meditaation lisäksi yhtenä isona sisäisenä opettajanani, kykyäni nähdä unia. Uni tasoja on useita ja niiden kautta käsittelemme päivän tapahtumia, mutta myös tulevia asioita.
Uniaikaan myös kohtaamme pelkojamme ja ratkomme tunnesolmuja.

Unitasoilla meitä opetetaan ja valmistellaan tulevaan, mutta puramme myös vanhaa sekä uudistamme ja parannamme itseämme. Tutustumme itsessämme oleviin uusiin tiedostamattomiin tiloihin.

Yhtenä yönä lentäessäni planeetan yllä, sukelsin taas maan sisään ja kohtasin Syvimmän Tietoisuuden. Kohtaaminen oli niin merkittävä, että oivalsin jotain suurta ja aloin paremmin ymmärtämään pimeän ajan merkitystä.

Yöllä saatan havahtua siihen, että näen pelkkää valoa, joka on niin kirkas että fyysiset silmäni eivät vois sitä katsoa. Siksi sulkiessani silmäni ja näen pimeyden laskeutuvan, tiedän kääntyväni syvän viisauden tietoisuuden tasoon.

Marraskuun aika suomessa on pimeintä. Ymmärrän taas syvemmin tämän ajan suuren merkityksen ihmisen matkassa. Saamme oman kokemuksemme kautta kokea Maailmankaikkeutta ja ennen kaikkea tutustua itseemme. Pimeässä näen suuren siunauksen ja puhtauden. Syvin olemuksemme katsoo meitä tietoisesti, ei tuomitse, arvostele tai katso ns. pahalla silmällä.

Tämän suuren opastajani kautta ymmärrän myös Pyhää Feminiinisyyttä ja Äiti Maan tasoja paremmin. Kauniisti minua opastetaan tähän syvään tietoon, minkä voin Omaan feminiinisyyteen yhdistymisen avaimet koulutuksessa jakaa.

Syvää Viisauttanne tervehtien Mira

Julkaistu kategoriassa

Kirjoita kommentti





Liity Valokehon listalle!

Invalid Email

Ole hyvä ja lue Valokehon tietosuojaseloste huolella.

Hoitohuone Valokeho logo

Ole yhteydessä!

Haluatko tietää lisää koulutuksista, hoidoista tai meditaatiosta? Kysy rohkeasti!

VALOKEHO
Uusi osoite : Polttolinja 37, Tahkonkaari Kuokkala/Jyväskylä

Sisäänkäynti Tahkonkaarelta. Kuokkalan kirkon vieressä on pieni puisto. Valokeho on puistoa vastapäätä Tahkonkaarella.

Polttolinjalla on 4 tunnin  kiekkopaikkoja.

mira@valokeho.fi
050 402 4468

Scroll To Top