Ihmeellinen ihminen

Elämme ihmeellistä aikaa. Käymme kamppailua sisäisten ja ulkoisten valtarakenteiden uudistumista. Kuinka meidän on vaikeaa irtipäästää vanhoista toimintatavoista, ajatusmalleista, tunteista ja tunne käyttäytymisestä ja mielen malleista.
Sisäiseen valtataisteluun Liittyy vaistojenvarainen aivojen limpinen järjestelmä.
Aivojen alueella herkät rauhaset prosessoivat kaikkien aistien antaman informaation.
Kun huomaamme ristiriitaa alamme pohtimaan ratkaisua. Miten on aikaisemmin ratkaistu, selvitty, paettu tai taisteltu. Varhaiset aivojen osat vaikuttavat elon jäämisen alueelle.
Näiden alueiden informaatio perustuu lineaariseen käsitykseen.
Aivojen alueella tapahtuu nyt valtavaa uudistusta. Umpieeritysjärjestelmän herkät keskukset käyvät uudistumista. Voimme Auttaa itseämme ymmärtämällä, Että tässä ajassa fyysis-eteerinen kehomme tekee valtavaa transformaatiota eli muutosta uudelle kvanttiaikakaudelle. Kvanttiaikakausi on moniulotteinen ja tasoinen. Dna kierre kuvaa hyvin tätä rakennetta. Uudet Dna tasot aktiovoituvat ja niinsanotut roskaDnaan tasot alkavat vaikuttamaan ihmisen fyysis-eteerisessä kehossa.
Tässä ajassa kehomme kokee myös erikoisia pää- ja niskan alueen kipu-, viilto-, kylmä-, kuuma kokemuksia. Fyysis-eteerisessä kehossamme ne käsittelevät pään eri aivojen alueita mm. käpyrauhanen ja aivolisäke, mutta myös kateenkorva ja kilpirauhanen . Kaikilla umpieritysrauhasilla on energeettinen olemus joka on paljon isompi ja laajempi kun elinteoreettinen ymmärrys. Elinteorioiden mukaankin ihmiskeho on kyllä ihmeellinen. Mutta kun kokemuksellisuuteen ja ymmärrykseen Otetaan mukaan moniuloitteinen ajatus, ihmisistä todella tulee super ihmeellinen olento.
Sydämen ja kauhkojen alueella on myös kateenkorva joka vaikuttaa koko alueen toimintaan. Energeettisesti tämä rauhanen on tärkeä kehon fyysis-eteerisessä toiminnassa. Kateenkorvan energeettinen laajentuminen aktivoi dnassa uudet taajuudet. Tämä antaa olemuksemme uudellaista myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan. Tätä voi kuvata enkeliOlemukseNa ihmisessä. Ymmärryksenä enkeli tietoisuudesta ja sen liittymisestä ihmisen transformaatioon.
Maksan ja haiman alueella syntyy muutosprosesseissa erilaisia tuntemuksia mm. vatsavaivoja, ahdistusta ja painontunnetta ylävatsalla. Oma perosoonallisuutemme ja egomme eri vaiheet käyvät läpi uudistumista. Oma identiteetti alkaa muuttumaan. Kiinnostuksen kohteet ja elämän arvot uudistuvat asteittain. Alamme hellitäämään ja Henki/hengitys laskeutuu syvemmälle itsemme olemuspuoliin. Tällöin sisäinen työmme varsinaisesti alkaa. Ulkoinen ja sisäinen käyttäytyminen täytyy muuttua. Ajatus ja tunnerakenteet Täytyy itse uudistaa.
Hoidot auttavat paljon, mutta emme pääse eteenpäin, jos nämä alemmantason keskukset eivät uudistu.

TäMän alueen muutostarve herättää halun uudistaa mm. työasioita, ihmissuhteita, ravintoa.
Käymme läpi mennyttä ja otamme mukaan tunne ja mielen työskentelyä, kehon fyysisen hoitamisen lisäksi.
Pelkkä kehon liikkuvuus ja elinteorioiden hoitotavoilla, emme valitettavasti etene ihmisolemuksen uudistumisessa. Pahaolo vain kasvaa, mikä herättää ihmisen laajentamaan omia ajatus ja kokemus rajojaan.
Kun mennään syvemmälle umpieritysjärjestelmäämme laskeudumme munuaisten ja sukupuolirauhasten alueelle. Nämä Alueet kuuluvat osaksi vaistojenvaraisen-, alitajunnan-, menneen järjestelmäämme. Ihmissuhteet, seksuaalisuus, syvät tunteet kuten mm. pelko ja ahdistus.
Näiden alueiden kautta ydistymme sukuumme, kansaamme ja maahamme. Siksikin alueiden uudistus on hyvin tärkeää. Kun käymme läpi itseämme ja elämäämme vanhat rakenteet pikkuhiljaa murenevat. Omat juuret kasvavat ja ne liittyvät uudellatavalla verisuoniin, energiaratoihin, elimiin, energiakeskuksiin,nestekiertoon, hermoratoihin.
Kun jalkojen, lihaksiston toimivuus hidastuu se kertoo myös energian elämänvoimamme hidastumisesta. Jähmetymme paikoillemme. Kun uudistamme kongreettisen elämän tasoja pääsemme eteenpäin myös kansana ja sukulinjat uudistuvat.
Tärkein alue fyysis-eteerisessä olemuksessamme on ydinkanava,selkäranka ja aivorunko. Energia-anatomisesti sitä kutsutaan tietoisuuden kanavaksi. Kun kanava on auki ja laajentunut, tietoisuus ja ymmärys laajentuvat sekä monipuolistuvat. Pystymme kanavoimaan luovia uusia rakenteita, välineitä ja ideoita avuksemme. Kommunikointi laajentuu ja käytämme aistejamme kirkkaammin omaan ja yhteiseen käytöön.
Kaikkia Tarvitaan ja kaikilla on oma ainutlaatuinen tapa ilmentää itseään eli fyysis-eteeristäihmisyyttä. Alamme luomaan uutta liittoa maan ja taivaan Välille. Ihminen on ihmeellinen ja sinä olet ihminen.
Ihmisyyden ihmettä Mira 💖

Julkaistu kategoriassa

Kirjoita kommentti





Liity Valokehon listalle!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Hoitohuone Valokeho logo

Ole yhteydessä!

Haluatko tietää lisää koulutuksista, hoidoista tai meditaatiosta? Kysy rohkeasti!

VALOKEHO
Uusi osoite : Polttolinja 37, Tahkonkaari Kuokkala/Jyväskylä

Sisäänkäynti Tahkonkaarelta. Kuokkalan kirkon vieressä on pieni puisto. Valokeho on puistoa vastapäätä Tahkonkaarella.

Polttolinjalla on 4 tunnin  kiekkopaikkoja.

mira@valokeho.fi
050 402 4468