Skip to content

Mira Vatanen

TERAPEUTTI JA KOULUTTAJA

Nimeni on Mira. Omien henkisten ja kehollisten kipujen myötä heräsin tutustumaan itseeni. Pikkuhiljaa aloin aavistaa, että omaan itseeni tutustuminen avaa ovia paljon laajempaan ja runsaampaan elämän kuvaan. Koko elämäni kaikki tasot alkoivat muuttua ulkoisesti ja sisäisesti. Sain myös voimaa ja uskallusta vaihtaa ammattia, jossa olin ollut n.20 vuotta ja ryhdyin palkkatyöläisestä kokopäivä yrittäjäksi.

Vaikka muutokset toivat paljon kipujakin, aloin voimaan henkisesti paremmin. Mitä enemmän tiedostaa itsessään tunne- ja mielensolmuja ja avaa niitä, hyvinvointi lisääntyy. Omaan itseen tutustuminen herätti  kiinnostuksen valo eli energiajärjestelmästämme sekä keho eli fyysisestä järjestelmästämme. Yhdessä valokehon hoitaminen lisää terveyttä ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

Mira Ruuska | Valokeho Mira Ruuska

Olen nyt yli 10 vuotta tehnyt asiakastyötä ja vetänyt ryhmiä joiden avulla tietämys ja kokemus on lisääntynyt. Kiitän jokaista tapaamaani ihmistä, siitä valtavasta opista ja viisaudesta jota olen saanut. Sillä tiedolla ja kokemuksella voin auttaa asiakkaita hoitohyössäni.

Valon johdatus on ollut elämässäni aina. Sen avulla löysin koulutukset ja hoidot. Niiden avullaan olen saanut kasvattaa omat siivet ja juuret syvälle Äiti Maan ytimeen. Hoidot ja ryhmätyöskentelyt ovat olleet minulle elinehto, tässä jatkuvassa muutoksen tuulessa.

Asiakastyö opettaa jatkuvasti lisää ja sen kokemuksellisen tiedon haluan jakaa asiakaskohtaamisissa. Teoriatietoa opiskelen jatkuvasti lisää, nyt aloitin Joogan ohjaajakoulutuksen. Tästä saan lisää tietoa ja välineitä ryhmäohjaukseen ja yksilöhoitoihin.

Koen että yksiöhoidot ja ryhmä työskentelyt auttavat vapauttamaan ja nopeuttamaa eheytymistämme ja voimaan paremmin keho-mieli ja sielu yhteydessä. Teoria ja kokemukseen pohjautuva tieto ihmisen järjestelmästä on auttanut ymmärtämään myös itsessä ja toisissa tapahtuvia valokehon rakenteellisia muutoksia eli transformaatiota.

Myös Kuukausikirjeessä jaan tietoani ja kokemusta sen ajan tapahtumista ja energioista. Voit liittyä kirjeen saajaksi sähköpostilinkin kautta. Löytyy pääsivulta.

Valon ja Kehon Kosketuksin

Mira

 


OPINTIENI Hoitajana

Intuitiivinen/Valonkosketus-energiahoitaja 2006-
Koulutettu Hieroja 2010
Luontaishoitaja 2010
Diplomi Shiatsuterapeutti 2011
Diplomi Vyöhyketerapeutti 2012
Joogan ohjaaja Opiskelija 2019-
Kuulun Valviran ja LKL:n (= luontaislääketieteen keskusliitto) rekisteriin

Invalid Email

Ole hyvä ja lue Valokehon tietosuojaseloste huolella.

Hoitohuone Valokeho logo

Ole yhteydessä!

Haluatko tietää lisää koulutuksista, hoidoista tai meditaatiosta? Kysy rohkeasti!

VALOKEHO
Ailakinkatu 15, 40100 Jyväskylä (Tourula)

Uusi osoite 1.11.2019

Polttolinja 37, Kuokkala/Jyväskylä

mira@valokeho.fi
050 402 4468

Scroll To Top